Suurvaltojen leikkikenttä

Huh, pitkästä aikaa kirjoitan. Tässä välissä luonani on käynyt vieraita Suomesta ja Tsekistä, ja huomenna koittaa tilaisuuteni seikkailla tässä maassa ihan keskenäni, kun lähden tutustumaan Unkarin kauneimpaan tai toiseksi kauneimpaan kaupunkiin (riippuen keneltä kysyy), taide- ja kulttuurielämän keskukseen, Pécsiin. Tästä seikkailusta lisää myöhemmin, jos tulen ehjänä kotiin.

Tänään otin osaa Free Walking Touriin, joka kertoi kommunistiajan Unkarista. Kierros kesti kolme tuntia, jonka aikana käveltiin vähän ja kuunneltiin paljon. Näitä kierroksia lähtee siis päivittäin Vörösmarty tériltä (tér tarkoittaa aukiota). Tarjolla on kolmenlaisia kierroksia: Tavallinen Budapest-kierros, kommunistikierros ja juutalaiskierros. Ei maksa virallisesti mitään, koska maksu perustuu tippisysteemiin - kyllä kolmen tunnin kierroksen jälkeen tuntee voivansa jotain maksaakin, mutta kukin kykynsä mukaan. Uskallanpa veikata, että tällaisilla toureilla laatukin pysyy tavanomaista turistikierrosta korkeampana, koska oppaiden pitää todella ansaita tippinsä. Ainakin meidän kierros oli todella mielenkiintoinen ja kattava.

Nyt voin kierroksesta viisastuneena kertoa muutamia mieleenjääneitä juttuja tuosta Vapautuksenaukiosta (Szabadság tér), johon olimme jo tutustuneet eräänä pahamaineisena yönä. Veikeä paikka on tuo aukio, eipä voi muuta sanoa. Siellä on siis tosiaan ainoa keskusta-alueella säilytetty Neuvostoliiton aikainen muistomerkki. Se on rakennettu vuoden 1944-45 vapautussodan kunniaksi. Sen alla on joukkohauta, jonne on haudattu tuhansia neuvostosotilaita. Jos kuulin oikein, 300 000 neuvostosotilasta kuoli taistelussa, jossa Neuvostoliitto vapautti Unkarin natsien vallasta. Vapautti, eli valloitti, miten kukin sen haluaa tulkita. Periaatteessahan kommunistinen hallinto tuli Unkariin ihan oman kansan valitsemana vaaleilla vuonna 1947.

Siis, tosiaan, sosialistisen systeemin kaaduttua kaikki muut Budapestin keskusta-alueella sijaitsevat kommunismin aikaiset muistomerkit on kaadettu Moskovan luvalla, mutta tämän yhden on täytynyt jäädä Venäjän määräyksestä. Miksi? Toki tällä kunnioitetaan kaatuneita sotilaita, mutta samaa tekivät monet muutkin monumentit. Vastaus löytyy samaiselta aukiolta, ja siitäkin olen kirjoittanut tuossa edellisessä merkinnässäni. Yhdysvaltain konsulaatti. Tietysti on tärkeää, että kun amerikkalaiset katsovat konsulaattinsa ikkunasta ulos, he muistavat Äiti Venäjän ja hänen perintönsä tänne maalle.

Mielenkiintoinen yksityiskohta Neuvostoliiton monumentissa on se, että sitä ei ole lainkaan valaistu. Sitä valaisevat vain aukion ympärillä loistavat kapitalismin symbolit eli pankit - muun muassa Unkarin kansallispankki. Tämä kertonee siitä, kuinka kovasti unkarilaiset (tai ainakin tämänhetkinen hallitus) tätä Äiti Venäjän perintöä arvostaa. Samaa kertovat myös ne rauta-aidat, jotka monumenttia ympäröivät, sekä poliisit, jotka kiinnostuivat touhuistamme silloin muinoin. Vuonna 2006 äärinationalistit jättivät terveisensä Venäjälle tärvelemällä monumentin tageilla ja graffiteilla. Moskova ei tykännyt, joten Unkarille tuli kiire puhdistaa patsas ja tehostaa turvatoimia. Miksi, koska kaasu.

Toinen yksityiskohta tässä mukavassa pikku suurvaltaleikissä on se, että vuonna 2011 paljastettiin toinen patsas, joka näyttää kävelevän parlamenttitalolta kohti Yhdysvaltain suurlähetystöä Neuvostoliiton monumenttia katsellen. Kukas muukaan kuin Ronald Reagan siinä tapittaa niin kovasti inhoamansa kommunismin muistomerkkiä. Patsas on tehty kunnioittamaan Reaganin työtä kylmän sodan lopettamiseksi. Tosin kuulemma Reagan ei itse koskaan käynyt Unkarissa eikä ole varsinaisesti tehnyt yhtään mitään Unkaria auttaakseen. Ihan hauskaa symboliarvoa tuolla patsaalla kyllä on.

Juu. Täytyypi sulatella tätä kaikkea hetkisen verran. Ehkä tuon kierroksen jälkeen ymmärrän taas vähän enemmän tätä maata, joka oikeasti on kuitenkin demokraattisena valtiona aivan lastenkengissä. Talousjärjestelmästä puhumattakaan - ja kuten opas totesi, talouslama vaikuttaa kuin flunssaepidemia: seuraukset ovat pahemmat pikkulapsessa kuin aikuisessa.

Toim. huom. Siltä varalta, että tätä lukee joku muukin kuin lähipiirini: Oppaan kertoman lisäksi olen käyttänyt jonkin verran Wikipediaa ja googlesta löytyviä linkkejä lähteinä. En voi taata faktojen paikkaansapitävyyttä. 

Viikon kohokohtia

Terveisiä sairastuvasta! Két napja hásmenésem és lázam volt. Ei ole kiva asia se, mutta onneksi löysin yksityisen lääkäriaseman, jossa oltiin puhelimitse suorastaan lipevän kohteliaita, mutta yhteinen kieli löytyi, joten olin tyytyväinen. (Tuon unkarinkielisen lauseen kirjoitti harkkaohjaajani antaessaan ohjeita yleiseen terveyskeskukseen. Käyttäkää google translatoria, jos haluatte tietää lisää yksityiskohtia.) Menin sitten lääkäriasemalle kuullakseni, että it's just a virus ja että tätä on nyt liikkeellä, varo ettet tartuta, älä syö lihaa äläkä maitotuotteita, paitsi jogurtti on tosi jees. Pari lääkettä post it -lapulle kirjattuna. Vakuutusyhtiöltä napsahtaa reilut sata euroa tästä syvällisestä diagnoosista (toivottavasti se tosiaan menee sieltä ihan ilman ongelmia...). Mutta sain sentään hyvää englanninkielistä palvelua, ja hienotunteinen mieslääkäri kysyi jopa, tahdonko hoitajan tulevan paikalle vahtimaan, kun hän tunnustelee mahaani. Otin riskin ja annoin hipelöidä ihan ilman valvovaa silmää.

No joo, se siitä.

Nyt on viimeisimmästä viikosta mielessä erityisesti kaksi asiaa, joita tahtoisin hehkuttaa. Ensimmäinen on jo viikon takainen, mutta silti vahvasti mielessä : Sam Lee & Friends.

Viime lauantaina, 12.10. Budapestissä esiintyi englantilaisia kansanlauluja omintakeisilla, monipuolisilla sovituksilla esittävä Sam Lee and Friends. Näin heidät ensimmäisen kerran viime kesänä Colours of Ostrava -festareilla, jossa ”gongissa” pidetty keikka nousi ehdottomasti henkilökohtaiselle parhaimpien keikkaelämysten listalle. Jotenkin siitä yhtyeestä huokuu sellaista aitoutta, joka tuntuu jotenkin olevan ominaista etenkin kansanmusiikille. Colours of Ostravan ylitsepursuavassa keikkatarjonnassa Sam Lee and Friends oli piristävää mutta myös pysäyttävää vaihtelua massiivisten ulkoilmakeikkojen joukossa. Gongi oli mielettömän tunnelmallinen ja intiimi tila, jossa sai nauttia musiikista hyvin miksattuna ja mukavassa penkissä istuen. Ja mistä musiikista! Erikoiset soittimet kuten ”japanilainen viulu” koko, intialainen ”haitari”, jonka nimeä en edelleenkään muista (näkyy videolla), munniharppu, mitä erikoisemmat perkussiot sekä perinteiset trumpetti, viulu, sello ja mandoliini erinomaisesti soitettuina. Kaikki nämä yhdistettyinä Sam Leen vahvaan lauluääneen, joka tulkitsi vuosisatoja vanhoja kansanlauluja kuin Väinämöinen konsanaan. Välispiikkien aikana tunsi olevansa musahissan tunnilla, kun Sam Lee kertoi leppoisasti laulujen tarinoista ja alkuperistä ja välillä myös soittimista.

Kun sain tietää, että he ovat tulossa Budapestiin, ostin saman tien lipun. Keikka oli paikassa nimeltä Müveszetek Palotája eli Palace of Arts, jota olimme edellisenä iltana ihmetelleet kauas hehkuvien pinkkien värivalojen takia. 

Sisältä rakennus ei ole suinkaan mauton, vaan Budapestin taiteen keskus. Siellä on nykytaiteen Ludwig-museo, mahtipontiseen goottilaiskatedraalin henkeen rakennettu kansallinen konserttihalli Bartók Béla Nemzeti Hangversenyterem (jossa soivat myös euroopan arvokkaimmat urut), sekä viimeisimpänä, vaan ei kai vähäisimpänä, Fesztivál Színház, johon minä pääsin tutustumaan lähemmin Sam Leen ja kumppaneiden seurassa. Sali oli muuhun ympäristöön verrattuna kotoisampi, koska arkkitehtuurissa oli käytetty kauniisti muotoiltua pähkinäpuuta, joka oli juhlava mutta tunnelmaltaan lämmin ja kotoisa. Akustiikka oli varsin hyvä, ylätasanteellekin kaikki kuului moitteettomasti. Keikka itsessään oli ihana, ei ehkä aivan ensimmäisen kokemuksen veroinen, mutta se teki jotenkin tosi hyvää juuri sillä hetkellä. 

Hyvää teki myös kävely kotiin Tonavan rantaraittia pitkin, tuosta joesta on kyllä tullut vähän mun henkireikä, tulisin varmasti hulluksi kaupungissa jos ei olisi melko lähellä tuollaista paikkaa josta voi nähdä vettä ja kauas eteensä.

 Tässä on siis sitä kivaa sinistä diskovaloa, jota vyöryy kaupungin yli joka ilta:

Meidän lähin silta Szabadzhíd (Vapaudensilta), josta on näkymä myös Gellért-vuorelle ja sen vapaudenpatsaalle (näkyy mustan keskellä valotötterönä) ja luksuskylpylä-hotelli Gellért: 

Ja nyt on aika siirtyä Toiseen kohokohtaan: Mami, sisko ja kylpylä Rudas.

Rakkaat äiti ja sisko tulivat kylään, joten pääsin katselemaan Budapestia turistioppaan/turistin ominaisuudessa. Nyt on nähty Luolakirkko:

kävelty yli Gellért-vuoren upeaa ruskaa ihaillen:

kurkoteltu Vapaudenpatsasta (still so far far away... )

syöty kalliit mutta herkulliset tiramisut turistinäköalalla

...ja kuunneltu (ylihinnoiteltua) Mozart-Liszt-Vivaldi-konserttia hienossa kirkossa, jossa kuulijat eivät osanneet käyttäytyä (taputtivat joka kerta kun musiikkiin tuli pienikin tauko, joten olin ihan sekaisin mikä osa kuului mihinkin kokonaisuuteen).

Ja sitten, se todellinen kohokohta: Kylpylä!

Alun perin olimme menossa tavallisimpiin turistikohteisiin, Széchenyiin tai Gellertiin, mutta lounaspaikassamme Répulö Pulissa (sangen viihtyisä paikka muuten, hyvä palvelu!), mukava tarjoilijatar neuvoi meille, että Rudas on hänen mielestään paras – 1500-luvulta peräisin oleva turkkilaisten rakentama kylpylä, joka on pienempi mutta huomattavasti rauhallisempi ja rentouttavampi kuin suuremmat turistikylpylät, ja juuri tänään eli tiistaina siellä on only women -päivä! Päätimme siis ottaa neuvosta vaarin ja lähteä sinne. Se oli erinomainen valinta, ja haluan kirjoittaa Rudasista nyt siksikin, ettei siitä paljon kirjoiteta tavallisimmissa matkaoppaissa tai nettisivustoilla. Jos siis joku ”ulkopuolinenkin” tänne vahingossa eksyy, niin tässä tulee sisäpiiritietoa!

Rudas sijaitsee ihan Gellért-vuoren kupeessa, Erzsébet-sillan päässä. Siellä on uima-allas (jossa ei tajuttu käydä) ja kylpyläalue. Kylpyläalue on yksi iso sali, jossa on hämärä valaistus ja keskellä iso 36 asteen allas, nurkissa pienempiä erilämpöisiä altaita. Lisäksi on kaksi saunaa, toinen turkkilaistyylinen höyrysauna ja toinen kuiva sauna, jossa voi istua 40-50, 50-60 ja 70+ -asteisissa huoneissa puutuoleilla. Viimeisessä eli kuumimmassa huoneessa on pieni kiuaskin, johon ei tosin löydy löylyvettä tai kauhaa. Eli ihan suomalaisesta saunasta ei voi puhua, mutta se oli lähimpänä sellaista mihin olen tähän mennessä päässyt, joten se oli ihanaa.

Aluksi olin jokseenkin hämmennyt. Menin altaaseen, lilluin, se tuntui ihan kivalta, mutta en ihan ymmärtänyt sen pointtia. Miten ihmiset jaksavat olla täällä tuntikausia, en tajua. Kokeilin muita altaita, menin saunaan, menin kylmempään altaaseen, aah. Aloin pikkuhiljaa tajuta. Kävin eri lämpöisissä altaissa, tunnustelin, miltä ne tuntuivat kehossa – aina eri lämpöisiltä riippuen siitä, mistä oli tulossa. Löysin myös lepohuoneen, jossa sai vain olla ja levätä kuivalla ja pehmeällä alustalla. Ehkä siellä sain vihdoin sen rauhan, jota tuossa paikassa tavoiteltiinkin. Sen jälkeen menin jokseenkin meditatiiviseen tilaan, jossa tärkeää oli vain veden tuntu iholla ja oma keho ja hengitys. Muut ajatukset leijuivat mielessä kevyinä, merkityksettöminä.

Jaksoimme kuin jaksoimmekin lillua yli kolme tuntia. Ja se oli ehkä meditatiivisin ja rentouttavin kolme tuntia elämässäni. Aah. 

P.S. Sam Lee & Friends tulee Suomeen! Siksi mä halusin sitä hehkuttaa! Ne on Helsingissä Etnosoi -festareilla, menkäähän ihmeessä kuuntelemaan jos pääsette! 

Villejä paljastuskuvia!!!

Terve taas!
Ilouutisia! Blogiini tulee viimeinkin kuvia! Kamerani selvisi hurjan matkan merten ja maitten ylitse ja osasin vieläpä noutaa sen oikeasta postista (yhden harhaosuman jälkeen...). Hurraa! Tämän kunniaksi heti alkuun yksi rakkauden ilosanomaa julistava kuva:

Budapestilaisilla on aika paljon koiria ottaen huomioon, että asutaan miljoonakaupungissa. Kaduilla on siksi myös paljon pissanoroja ja joskus saattaa osua kakkamiinaankin, auts! Ja nyt seuraa tämän merkinnän turha nippelitieto, vol. 1: täällä koirallakin täytyy olla matkalippu, jos se mielii matkustaa julkisissa kulkuvälineissä. Ja mikä on vielä hauskempaa, koiralle voi ostaa myös kuukausikortin! Siihen täytyy laittaa mukaan henkilöllisyystodistus, eli kuva. Passikuvapaikat ovat siis varmaan pullollaan koira-asiakkaita. (Ja aatelkaas, kun koira jääkin kiinni pummilla matkustamisesta! Sakkona joudut maksamaan 700 raksua!)

Viikonloppuna olimme tutustumassa paikallisten koirien ja festarieläinten paratiisiin, Óbudai-saarelle, jossa pidetään kesällä yksi Euroopan suurimmista festareista eli Sziget (sziget=saari unkariksi). Kun paikka ei ole festarieläinten käytössä, se näyttää olevan ahkerasti lemmikkieläinten käytössä. Me lähdimme sinne ulkoiluttamaan unkarilaisen kaverimme koiraa Bocia, joka oli juuri päässyt eroon menkoistaan. Boci oli arvokas vanha koirarouva, joka tykkäsi saada raksuja ja kuolata, mutta ei alentunut heittämään palloa, kuten jotkut riehakkaat pikkuystävät.

Onnellinen kohtaaminen. Aatelkaas, jos mekin aina kättelyn sijasta käytäis heti haistelemaan toistemme pyllyjä. 

Siinä sitä kävellään Sziget-festarin päälavalla!

Nyt mun tekee mieli laittaa kuvia muistakin jutuista, enkä jaksa kirjottaa niin paljon. Nämä ovat edellisiin merkintöihin liittyviä kuvia. 

Tässä kuva meidän luksustalosta ja sen persoonallisesta rappeutumasta: 

Tässä on se Giant Beer Bottle Opener! Olen päässyt jo lähietäisyydelle! 

 Tässä taas kuvia Balatonjärveltä. Vesi on erikoisen sinistä, eiks nii!

Äitille täytyy aina ottaa kukkakuvia:

Ja tässä lopuksi vähän arjestamme täällä lukaalissa. Raahasin tänne mukanani melodikan, koska ajattelin, että totta kai päädyn taas johonkin impro-orkesteriin häröilemään, ja onhan elämä muutenkin sangen tylsää ilman rasittavaa ääntä pitävää ja kuolaavaa soitinta. Olemmekin päättäneet perustaa bändin nimeltä Hatvankättöö 62 (Hatvankettöö (lausutaan hatvankättöö) tarkoittaa täkäläisellä kielellä kuuskytkaks eli unkariks me ollaan niinku Hatvankättöö hatvankättöö!). On ikävää, että melodikaa soittaessaan ei voi samalla laulaa, mutta olemme keksineet ratkaisun!! Pumpattava melodika!!! Tässä demonstraatio ja samalla häröilyorkesteri Hatvankättöön ensiesiintyminen!!!! Piilotettu linkki vain tässä blogissa!!!!!

Huomatkaa myös jumppapallo!