Oma maa mansikka, muu maa mustikka

Mitä tulen kaipaamaan Budapestista:

1. Kämppiksiäni.
Aamuiset uutisguru-sessiot, inside-vitsit, korttipelit, yhteiset illalliset, illanvietot, joskus kiivaiksikin käyvät väittelyt milloin mistäkin, reissut eri paikkoihin ja kotona jumittamiset. Olin todella onnekas, kun sain asuintovereikseni niin ihanan pariskunnan, ja on outoa ja haikeaa tajuta, että en tule jakamaan arkeani noiden ihmisten kanssa enää koskaan. Lentokentällä pääsi itku, ja tunsin itseni hetken ajan pikkulapseksi joka erotetaan vanhemmistaan.

Ei sovi tietenkään unohtaa huonetovereitani Puhia ja Ihaata.

2. Opiskelijoitani
Nautin opetuksesta todella paljon. Keskustelukursseilla pääsin tutustumaan opiskelijoihin paremmin kuin tavallisilla kielentunneilla, ja pääsin kokeilemaan uusia erilaisia opetusmetodeja. Oli ihanaa opettaa opiskelijoille, jotka todella haluavat oppia ja ovat kiinnostuneita. Virallisen opetuksen lisäksi pidin myös maisteriopiskelijoille leffailtoja, joiden kautta olisin voinut ystävystyä heidän kanssaan lähemminkin, mutta aloitin ne valitettavasti vähän liian myöhään.
... Ja tähän kohtaan kuuluvat kai myös suloiset Suomi-koulun lapset, joiden apuopettajana toimin. Vaikka sunnuntaipäivät tuntuivat kutistuvan liian lyhyiksi parin tunnin työsession takia eikä siksi aina olisi huvittanut lähteä, oli ihanaa seurata pikkuisia kaksikielisiä lapsia, jotka keksivät milloin mitäkin kommelluksia. Suloisinta oli, kun pienten ryhmään syntyi romanssi! Kaksi nelivuotiasta lakkaamatta toistensa kimpussa, ja sit ne pussas!!! <3

3. Vakkaripaikkoja
Cafe Csiga ja ravintola Répulö Puli muodostuivat kantapaikoikseni. Csigassa kävin usein itsekseni aamukahvilla tekemässä gradua tai kirjoittelemassa jotain muuta. Siellä jopa työnteko oli kivaa ja leppoisaa, ja hosszú káve eli pitkä kahvi oli hurjan hyvää! Tarjoilija myös antoi mun sönköttää onnetonta unkariani ja vastasikin kohteliaasti unkariksi, tosin useimmiten hän joutui kääntämään sen vielä englanniksi, jos sisältö oli jotain muutakin kuin 180ft (joka oli muuten aamukahvin hinta, eli vaivaiset 60 senttiä!). Répulö Pulissa eli "taulupaikassa" taas oli yksi tosi mukava tarjoilija, joka aina kertoili meille kaikenlaista ja muun muassa suositteli ihanaa Rudas-kylpylää.

Vakkarikahviloiden lisäksi kaipaan tietysti kauniita katuja, kujia, siltoja, Tonavan rantaa, Gellert-vuorta... päämäärättömät ja joskus päämäärällisetkin kävelyretket olivat antoisinta turistimatkailua. 

4. Unkarin kieltä
Meni oikeastaan aika kauan, ennen kuin opin oikeasti pitämään unkarin kielestä, mutta pikkuhiljaa tajusin, että siitä on tullut sellainen tuttu ja turvallinen kieli, jossa on parhaimmillaan kaunis, laulava ja "hienostunut" sointi. Zsuzsin luona ollessani tajusin myös ymmärtäväni sitä jo yllättävän hyvin ja jos oppisin lisää sanoja, saisin siitä varmaan aika nopeasti muutenkin kiinni, mutta tuottotaitoni ovat edelleen ihan muutaman peruslauseen ja tervehdysten tasolla.

Pidän unkarin kielessä etenkin siitä, miten paljon siihen kuuluu kauniita kohteliaita ilmaisuja. Aina kiitetään kauniisti, pyydetään kauniisti, sanotaan äitikulta ja isäkulta ja minäkin olin heti Zsuzsin perheen luo mennessäni "kedves" eli "kulta" varmaan olisi lähin suomalainen sana. Jopa bussikuski toivotti "hyvää yötä, kulta"! (Hämmentävää tosin oli, että kuulin muutaman kerran minusta käytettävän sanaa "kislánya" eli "pikkutyttö / pieni tyttö", mutta ehkä se johtui siitä, että olin Zsuzsin seurassa ja minähän olin meistä pienempi.)

5. Halpaa viiniä, ruokaa, kulttuuria ja matkustamista
Pakkohan se on sanoa, että suomalaiselle Budapest/Unkari on todella halpa, mikä on tietysti aika kivaa ja mahdollistaa ravintolassa syömisen, oopperassa tai baletissa käymisen, matkustelun ja vaikkapa armottoman dokaamisenkin jos sellaisesta tykkää, kaikki tämä suomalaisella opintotuella ja harjoittelijan Erasmus-apurahalla.

Ehdin tosin jo täysin kyllästyä keskusteluun hintaeroista ja etenkin palkkaeroista. Jos tienaa 400 euroa kuussa, mikä on unkarilaisten keskipalkka, niin ei tunnu euron viinikään enää niin halvalta. Ja joo joo, Suomessa on paljon korkeampi hintataso eikä palkkoja voi verrata, mutta on se kyllä ihan oikeasti niinkin, että Suomessa keskimääräinen elintaso on reippaasti korkeammalla ja se halutaan myös siellä pitää. Suomessa kukaan opiskelija ei suostuisi jakamaan huonettaan kolmen muun ihmisen kanssa, mikä täällä on ihan normaalia. Sellaisella järjestelmällä varmaan ratkaistaisiin asuntopulaongelmat ja pistettäisiin opintotuki riittämään Suomessakin, mutta jos joku kehtaisi sellaista Suomessa ehdottaakaan, hänet lynkattaisiin välittömästi moisesta ihmisoikeuksia vastaan sotivasta ehdotuksesta. En siis todellakaan ole sitä ehdottamassa (joku itsesuojeluvaisto mullakin, hehe (no ei, enhän tosiaan itsekään haluaisi missään nimessä jakaa huonettani yhtään kenenkään paitsi ehkä jonkun ihanan miehen (tai Puhin ja Ihaan) kanssa, koska olen suomalainen ja henkilökohtainen tilan- ja yksityisyydentarpeeni on puolen hehtaarin metsän kokoinen...)), mutta maailmalla eläminen opettaa suhteellisuudentajua. Suomessa opiskelijoilla asiat ovat todella hyvin. Se ei tietenkään tarkoita, etteivätkö ne voisi olla paremmin, mutta silti.

No oho, taas päädyin tähän aiheeseen, jonka pohtimiseen olen tosin ehtinyt jo kyllästyä mutta pohdinpa sitä edelleen.

Niin, kyllä sitä aina paljon oppii kun käy vähän muualla maailmassa ihmettelemässä. Paljon olen oppinut, joskaan en läheskään tarpeeksi, Unkarista ja unkarilaisista. Unkarissa on upeaa vanhaa kulttuuria ja siellä näkyy vuosisatojen loisto, mutta myös monet historialliset takaiskut ja pienen kansan taistelu omasta identiteetistään. On hienoa, että omaa kansantanssi- ja kansanmusiikkikulttuuria pidetään elossa ja taidetta ja korkeakultturia arvostetaan, mutta pidetään myös kansan saatavilla (joskaan niillä 400 forintin (=1,5 euron) lippupaikoilla tuskin olisi nähnyt juuri mitään...). Surullista taas on surkean taloustilanteen ja poliittisen vaihtoehdottomuuden luoma näköalattomuus, joka tuli esille erittäin monissa keskusteluissa paikallisten kanssa. Toivon niin paljon, että tuossa maassa nähtäisiin vielä valoisampi aikakausi, jolla myös pelottavat ääriliikkeet ja muukalaisviha laskisivat päänsä alas häpeillen ja kävelisivät pois. Silloin voisi kukoistaa se kaunis, lämmin ja vieraanvarainen unkarilaisuus, jota sain pienen hetken kokea.

Samalla tässä on kuitenkin oppinut paljon myös itsestään, kulttuuristaan ja kotimaastaan. Ulkomailla oppii näkemään oman kulttuurinsa kauempaa ja laajemmin ja oppii kyseenalaistamaan tai arvostamaan meille itsestäänselviä asioita. Kaikesta huolimatta ja juuri sen takia Suomi on aika ihana maa ja on kivaa olla taas kotona silittämässä kissaa. Meillä on asiat aika hyvin. Pidetään vain toisistamme huolta, niin ne voivat olla hyvin kaikilla.

Hyvää joulua eli Boldog karácsonyit és boldog új évest! Pesti Budapestissa is kaput!

P.S. Kun nyt katson tätä upeaa videota, tuntuu jotenkin oudolta ja uskomattomalta, että hetki sitten olin vielä tuossa kaupungissa. Nyt se tuntuu jo etäiseltä unelta, mutta totta se taisi silti olla.