Pécs

Pécs! Miksei kukaan kertonut, kuinka ihana kaupunki on Pécs???

Joistakin paikoista vaan pitää ihan ensi hetkestä lähtien. Samanlainen innostusta pursuava olo mulla oli silloin, kun saavuin Brnoon viime vuonna. Kaikki oli uutta, mutta silti jotenkin tosi oikean ja oman tuntuista, tiesin välittömästi, että tässä paikassa tulisin viihtymään. Jotenkin Pécs heti valloitti, tai ehkä se johtui siitä aurinkoisesta iltapäivästä ja huumaavasta vapauden ja itsenäisyyden tunteesta, kun matkustin tuohon kaupunkiin ihan itsekseni ja tiesin, että ainakin seuraavat kaksi päivää saisin nauttia jokseenkin meditatiivisesta yksinolon ja ulkopuolisuuden tunteesta. Sopivan kokoisina annoksina se nimittäin tekee ihmiselle, tai ainakin minulle, erittäin hyvää. Sellainen sopiva ulkopuolisuus, tarkkailijan rooli.

Luulenpa, että Pécsissä viehätti myös pienikokoisuus, koska on kai myönnettävä, että minä en loppupeleissä kuitenkaan ole mikään suurkaupunki-ihminen. Budapest on hieno, mutta en haluaisi jäädä tänne pidemmäksi aikaa. Pécsiin olisin voinut jäädä vaikka asumaan.

Olin Pécsissä oikein turistien turisti. Olin etukäteenkin googletellut 10 things to do in Pécs -sivustoja, kirjoitellut itselleni to do -listoja ja loppupeleissä taisinkin nähdä melkein kaikki kartalle merkityt nähtävyydet. Joissakin niistä ei tosin ollut juuri mitään nähtävää, mutta paljon muuta näin. Otin myös junamatkan maisemamatkailuna: valitsin lilliputti-taajamajunan, joka pysähtyi joka ikisellä miniminiasemalla ja matkaan kului yli neljä tuntia. Nyt on sitten nähty pustaa ja vastakohtaa eli vuoria!

Koska tein reissun yksikseni ja olen huono tyrkyttämään valokuviani ihmisille, teen nyt tällaisen virtuaalisen valokuvanäyttelyn ja kerron samalla mitä tein. Tämä merkintä tulee siis olemaan todennäköisesti hehtaaripäivitysten aatelia. Osallistuminen omalla vastuulla.

Ensin tietysti saavuin hostelille. No, voiko ihmetelläkään miksi niin hyvin viihdyin, kun kerran tällainen pyhyys minut toivotti tervetulleeksi. Nap Hostel toimii Nappali-baarin yläkerrassa ja oli oikein viihtyisä, rauhallinen, sopivan boheemi mutta siisti paikka. Ainoa miinuspuoli on, ettei siellä ole safety lockereita, eli kovin suurten arvotavaroiden kanssa siellä ei ehkä kannata punkata. Ensimmäisenä yönä koko hostelissa oli tasan kaksi vierasta, minä ja ranskalainen poika, joten eipä tuntunut kovin uhkaavalta.

Parvekenäkymätkin oli aika kivat! 

Saavuin siis perjantaina 1.11., mikä on Unkarissa pyhäinpäivä ja kansallinen vapaapäivä. Se selittää hostelin hiljaisuuden, ja hiljaista oli kaduillakin heti kun lähti pääaukiolta sivummalle. Kaduilla kuuli pääosin venäjää, jostain syystä venäläisiä turisteja oli todella paljon. Perjantai-iltapäivän vietin lähinnä kaupungin katuja tallaillessa ja tavallisimpia nähtävyyksiä sekä vähän laitakaupunginkin katukuvaa ihaillessa. Katso kuvat:

Széchenyi-aukio, jolla on katoliseksi kirkoksi muutettu Gazi Kashim Pashan moskeija.

Tästä mennään modernin taiteen museolle. Hiljaista on! No mutta tässä kaupungissa on asukkaitakin vaivaiset 157 000, eli vain hitusen Jyväskylää isommassa mestassa ollaan. Unkarin viidenneksi suurin kaupunki kuitenkin. 

Syssyn lehtiä! Pécs oli kuin paluu kesään, koska syksy ei selvästi ollut vielä yhtä pitkällä kuin Budapestissa. No onhan tämä siis Budapestistä 270 kilsaa etelään, niin ihmekös tuo. 

Pyhän Pietarin ja Paavalin basilika ja kaunis iltarusko.

Historiallinen kaupunginmuuri! 

Puluja!!! 

Kierreltyäni kuuluisimmat vanhan kaupungin nähtävyydet suuntasin länteen aikeenani löytää moskeija, ja löysinkin sen noin tunnin auringonlaskunmetsästys-harharetken jälkeen. Harharetki oli hieno, jossain vaiheessa tunsi todellakin tulleensa "reunalle", kun kaupunkikuva muuttui täysin. Sama ilmiö käy vielä paljon radikaalimmin Budapestissä, mutta en ole vielä päässyt niin pitkälle muuta kuin junalla Pécsiin matkatessani. Déli Pályaudvárilta etelään päin paljastui Budapestin harmaa vyö, josta oppaamme kommunistikierroksella puhui. Siellä asuu todellinen kansa. Vain erityisen hyvin tienaavilla unkarilaisilla tai ulkomaalaisilla on varaa keskusta-asuntoihin. Ja Budapestissä ei ainakaan tuossa suunnassa ollut tehty sitä mitä monissa muissa kaupungeissa, myös Pécsissä ja esim. Brnossa - maalattu likaisenharmaata peittoon iloisemmilla väreillä. Paitsi tätä seuraavaa jylhää ilmestystä: 

Mutta jollain tavalla nuo kommunistiaikaiset röttelöt ovat aika hienojakin, niissä on jotain söpön itsepäistä, kun ne seisovat jykevinä ja rujoina paikallaan kertomassa tarinaansa. Ylläolevan kuvan rakennus oli jollain oudolla tavalla kaunis, oikea suurmonumentti keskellä pientaloaluetta, ja no, okei, esimerkiksi Jyväskylän Viitatalo on kyllä suunnilleen yhtä hemaiseva rakennus, vaikka se sentään on puhtaan valkoinen, vielä. 

Näillä taloilla on saletisti ollut jotkut salaisen poliisin salakuuntelukorvat, hihihi! Ja kattokaa mitkä hampurilaisparvekkeet!

Ja sitten viimein se moskeija, Jakovali Hassan Pashan moskeija, joka on säilynyt turkkilaisvalloituksen ajalta ja on edelleenkin käytössä rukoushetkissä kerran viikossa. Kuva ei ole kummoinen, koska ilta alkoi jo hämärtää, mutta pääsin vielä käymään sisällä, ensimmäistä kertaa elämässäni moskeijassa siis. Kierrokseen kuului myös näyttely "On the way of Allah" erikoisessa huoneessa, joka oli täynnä peilejä ja optisia harhoja luovia ornamentteja.

Moskeijassa käyminen oli kokonaisuudessaan aika vaikuttavaa. Se oli sekoitus outoa ja tuttua. Tunnelma oli loppujen lopuksi hyvin samankaltainen kuin luterilaisissa kirkoissa, mutta suuriin katolisiin kirkkoihin verrattuna oli huomattavasti pelkistetympää ja yksinkertaisempaa. Kaunista kuitenkin. 

Moskeijakäyntini jälkeen oli turistikierrokseni siltä päivältä suoritettu, ja nautin ravintolassa gulassia viinilasillisen kera. Tämä oli tosiaan ensimmäinen gulassini täällä päin - kasvisruokavalio sai väistyä hetkeksi. Hyvää oli, mutta ei nyt niin ihmeellistä. Maistui lihalta eikä läheskään niin paljon paprikalta kuin olin odottanut.

Hostelin alakerran baarissa soitti bändi, joka soitti Bon Jovi -potpureita ja Michael Jacksonin Beat it yhdistettynä Kissin I was made for loving you baby. Niin messissä kuin olinkin, vei aikainen aamuherätys ja innokas turisteilu veronsa ja olin aivan finito ensimmäisen setin lopussa. 

Seuraavana päivänä missioni oli päästä tv-torniin, joka näkyy kaupunkiin suuren kukkulan päältä. 191m korkea tv-torni 535m korkean Misina-kukkulan päällä tuntui niin siistiltä paikalta, että sinne oli päästävä. Selvitin bussin lähtöajat ja pienen säätämisen jälkeen olin todella siellä ylhäällä. Tornissa tuuli paljon ja Pécsin puolella oli valitettavasti kovin sumuista, joten kaupunkiin ei kunnolla nähnyt, mutta ainakin näin paaaljon metsää. 

Torniretken jälkeen seuraavan bussin lähtemiseen oli kaksi tuntia, joten luin innokkaasti karttaa ja yritin lähteä alas päin omin neuvoin metsäreittiä pitkin. Aika nopeasti reittivalintani jälkeen tajusin kyllä, ettei tässä ainakaan alas olla menossa, mutta polku vei jalkojani eteenpäin ja niinpä minä kävelin. Pian seuranani oli vain lehtien kahina tuulessa, raakkuvat korpit ja Hiljaisuus. Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa. Ei liikenteen ääniä missään. Vain metsä.

Kävelin eteenpäin ja eteenpäin, seuraten auringonsuunnasta omaa suuntaani. Lähdin länteen päin, mutta polku kaarsi pohjoiseen, siis poispäin kaupungista. Kävelin silti eteenpäin, kunnes polku haarautui ja merkkien mukaan täytyi valita risti tai ympyrä. Tuntemattomassa metsässä ei parane pelata ristinollaa, joten käännyin takaisin. Saavuin takaisin tornille juuri sopivasti, kun sää alkoi käydä tuiman tuuliseksi ja osoittaa sateen merkkejä. Vähän ripauttelikin, mutta kun bussi viiletti alas mutkittelevaa tietä, sade näytti sen verran vähäiseltä, että päätin jäädä aikaisemmalla pysäkillä ja suunnata vielä seuraavaan turistin luontokohteeseen: Tettye hills, jossa olisi raunioita, joku puutarha ja joku kukkula ja kappeli. Kävelin läpi varakkaan pientaloalueen, josta sai ihailla upeaa panoraamaa kaupunkiin.

Huomaa vasemmalla kaunis arkkitehtoninen luomus sekä taka-alalla näkyvä "grey belt", kyllä se löytyy tästäkin kaupungista.

Kun pääsin Tettyen alueelle, alkoi sää olla jo sen verran ikävä, ettei kukkulalle kiipeäminen sitten tuntunutkaan niin houkuttavalta ajatukselta, vaikkei matka olisi ollut edes pitkä. Varsinkin, kun olin jo ihaillut kaupunkia ylhäältä päin aika monesta eri paikasta. Ruoka taas tuntui erittäin houkuttavalta ajatukselta, joten päädyin myöhäiselle lounaalle viereiseen pikku ravintolaan, joka oli kuin kulmabaarin, pikaruokalan ja hienon terassiravintolan risteytys. Tilasin unkarilaista kalakeittoa, joka olikin astetta eksoottisempaa syötävää. Keitossa uinut ja mukavasti pehmennyt kala lepäsi erikseen lautasella, ja keitossa itsessään oli lähinnä vain lientä, hämärää kalanripettä jota luulin ensin lihaksi ja paljon paljon paprikamaustetta. Tältä ajattelinkin unkarilaisen ruoan maistuvan! Erinomainen makuelämys varsinkin nälkäisenä, viluisena ja märkänä nautittuna. Paikallinen Pécs-olut maistui palanpainikkeena varsin raikkaalta. Toivottavasti sitä saisi jostain Budapestistäkin!

Kotimatka oli yllättävän lyhyt, enkä onneksi ehtinyt kastua aivan läpimäräksi. Iltaohjelmaksi havittelin teatteria, ja onnistuinkin saamaan liput piippuhyllylle. Hintaa tuli valtavat 250 forinttia eli noin 80 senttiäpenttiä. Olin törkeästi alipukeutunut ainoassa vaatekerrassani, koska väki kulki siellä oikeasti iltapuvuissa. Täällä päin kun taiteilijoille osoitetaan arvostusta pukeutumalla heidän tilaisuuteensa arvokkaasti. Oikeastaan en ole koskaan ymmärtänyt, miksi teatteriin tai oopperaan pitäisi pukeutua hienosti - olen kai ajatellut sen vain jonkinlaisena snobbailuna, mutta tosiaan sehän on kunnian osoittamista artisteille. Kai olen vain liian juntti suomalainen osatakseni arvostaa sellaista, mutta onhan siinä tosiaan joku pointtikin. Ei sillä, että kukaan artisteista ehtisi erityisemmin keskittyä siihen, mitä minulla on päälläni. Varsinkaan, kun olen siellä piippuhyllyllä, mistä itsekään hädin tuskin näen mitään. No ei, näin sentään vähän yli puolet lavasta, ja upeat kattomaalaukset ja kristallikruunut lähietäisyydeltä!

Pécs Nemzeti Színház

Näytelmä itsessään oli kolme tuntia kestävä aitounkarilainen operetti Mágnás Miska, jossa juoni oli melko perinteinen hovielämään sijoittuva farssi, jossa palvelija pukeutuu herraksi ja on rakkautta ja paljastuksia jne jne. Syvempiä käänteitä en tietenkään kielen takia ymmärtänyt, mutta esitys oli silti todellakin näkemisen arvoinen, eikä vähiten musiikin ja hienojen kansantanssiperinteestä ammentavien tanssinumeroiden takia. Puvustukseen oli panostettu paljon myös lavan esiintyvällä puolella, ja vaatteet vaihtuivat pääosankin esittäjillä monta kertaa. Laadukasta ja sangen viihdyttävää oli Pécsin teatteritaide. Siitä huolimatta kolme tuntia oli pitkä aika, ja toisen väliajan alkaessa oikeasti luulin, että esitys päättyi ja hetken istuin äimistyneenä paikallani, kun taputukset olivat niin olemattomat ja jengi lähti täysin tyytyväisenä pois. Mutta ei, vielä 45 minuuttia jäljellä. Myönnän, että jossain vaiheessa ummistin uupuneena silmiäni. Mutta en pilkkinyt! Esityksen päätyttyä olin kuitenkin aivan naatti ja valmis nukkumaan, siispä takaisin hostelille ja unille.

Pécs on ollut tosiaan vuonna 2010 yksi Euroopan unionin kulttuuripääkaupungeista, ja se onkin tunnettu rikkaasta taide- ja kulttuurielämästä. Historiallisena kulttuurien kohtauspaikkana lähellä Kroatian ja Serbian rajaa se on myös melko monikulttuurinen kaupunki, joka ilmeisesti on osannut myös hoitaa asiansa sellaisena melko hyvin, koska vuonna jotain sille myönnettiin joku EU-palkinto tai kunniamaininta monikulttuurisuutta arvostavasta työstä. Tai jotain sellaista luin. Kvg.

Mutta koska siis taidekaupungista on kyse, oli viimeisen päiväni ohjelmassa museokierros. Satuin olemaan onnekas, koska opiskelijat pääsivätkin tänään museoihin ilmaiseksi. En tiedä, oliko kyseessä joka sunnuntainen juttu, vaiko poikkeus, no, joka tapauksessa. Vasarely múzeum tarjoili optista taidetta, Zsolnay múzeum oman kaupungin tehtaan upeita posliiniaarteita (erittäin positiivinen yllätys!) ja Modern Magyar Képtár modernia unkarilaista taidetta, eli käytännössä näytteen 1900-luvun unkarilaisesta taiteesta. Erityisen mielenkiintoista oli nähdä etenkin kommunismin aikaisia teoksia, joissa näkyi selvä muutos aikaisempiin verrattuna, koska esittävyys loppui ja kaikki oli abstraktia, viitteellistä, todellisuuspakoistakin paikka paikoin. 1980-luvulle tultaessa ilmaisuvoima ja ahdistus vahvistui selvästi.

No niin. Keuhkot täynnä raitista ilmaa, silmät taiteesta soikeina ja mieli lomailusta levänneenä sain sitten istahtaa junaan ja matkata kohti Budapestin kotia ja työarkea, joka koittaa jälleen pitkästä aikaa täysipäiväisenä huomenna. Viikonloput Unkarissa alkavat uhkaavasti käydä vähiin, joten aion ehdottomasti panostaa enemmän sisämaan matkailuun viimeisten viikkojen aikana. Onnistumisestani raportointia sitten tuonnempana, nyt päättyy tämä hehtaarimerkintä, sziasztok!