Villamos 47

Eilen istuin ratikkaan numero 47. Olin tavallaan etsimässä yhtä kahvilaa, jota mulle suositeltiin, mutta muistin ohjeista vain, että nimessä oli sana Art ja että se löytyisi jostain 47-ratikan reitin varrelta (myöhemmin sain tosin tietää että muistin ratikankin väärin). Ajatukseni olikin siis oikeastaan vain istua ratikkaan ja katsoa, mihin se vie. Se on matkustelua parhaimmillaan. Viimeksi kirjoitin siitä, kuinka junan liikkeellelähtö saa minut rauhoittumaan - sama efekti tapahtuu myös ratikassa, jos voin istua siinä hetkeäkään kauemmin.

Tämä ratikka kulkee siis Budan puolelle, joka on minulle melko tuntematonta, koska koko arkielämäni pyörii Pestissä. Ratikalla on kuitenkin turvallista ja viihtyisää tehdä tutkimusretkiä tois puol jokke. Melko nopeasti tämä ratikka päätyi historiallisesta kaupungista lähiöihin, kerrostaloalueelle. Mietin, muuttuuko maisema koko ajan vain koruttomammaksi ja tylsemmäksi, mutta yllättäen kun päätepysäkki alkoi lähestyä, näkymät vaihtuivat kukkuloihin, joille oli rakennettu kauniita punakattoisia taloja vieriviereen - siis siihen idylliseen Buda-maisemaan. Äkkiä olinkin ikään kuin pienessä erillisessä kylässä, jossa oli keskiaikainen tunnelma ja paljon kirkkoja ja kartanoita. Budafok.

Hyppäsin ratikasta päätepysäkillä ja aloitin seikkailuni. Kävelin jonnekin, missä näytti mielenkiintoiselta. Taisin kävellä kuuluisten viinitarhojen ohi - niiden, joissa joku turistiopas kehotti vierailemaan. Syksyn harmaudessa rypäleiden maistelu ei tosin tuntunut kovin houkuttelevalta saati realistiselta, koska viinitarhan aidan takaa kurkisteli joku pelottavan näköinen ja uhkaavasti muriseva koira. 

Kävelin tietä, jonka toista puolta reunusti paksu muuri, jossa oli piikkilanka-aitaa. Halusin selvittää, mitä muuri piti sisällään, joten kävelin eteenpäin löytääkseni jostain sisäänpääsyportin. En löytänyt, mutta löysin jotenkin arvoituksellisen mausoleumin: 

En oikeastaan tiedä, mikä on mausoleumi, mutta sen takaa aukesi hieno maisema kohti kaupunkia. Ilma oli tosin turhan harmaa sen ihailuun, eikä rauta-aidan jykevä lukko varsinaisesti kutsunut luokseen vierailemaan. 

Mysteerimuurin takaa saatoin nähdä vain vilauksen torninhuipuista

ja mielikuvitukseni sai täyttää loput. Totesin, että olen todennäköisesti väärällä puolella, ja sisäänkäynti olisi etupuolella. Löysin sen, mutta en viisastunut sen enempää kuin että tämä paikka ei halunnut satunnaisen turistin eksyvän itseään ihmettelemään. 

Portin takaa saatoin kurkistella jonkinlaista upeaa kartanoa, mutta vähäinen unkarintaitoni ei oikein vielä riittänyt infoplakaatin ymmärtämiseen. Nyt kun googlettelin asiaa, niin kyllä sinne joku voi päästäkin. Rahalla saa. 

Takaisin kaupunkiin suunnistin bussilla numero 33, johon hyppäsin randomilla, koska määränpäänä luki kotoisan kutosratikkani päätepysäkki. Turistinähtävyytenä en tuon bussin reittiä suosittele - on kuin katselisi kilometritolkulla Jyväskylän Seppälänkangasta. Oli siellä kuitenkin yksi tosi upea vanha tehdas, josta tuli mieleen Ostravan upea teollisuusalue Vítkovice, joskin tämä oli paljon ränsistyneempi. Mutta oi, jos tämäkin kunnostettaisiin ja laitettaisiin kulttuurikäyttöön!

No niin, nyt lähden lentokentälle marburgeroitunutta Varpua vastaan!! Nolokkien seikkailuista lisää sitten tuonnempana! Jee jee!