Unkarissa kodittomuutta kriminalisoidaan toden teolla. Se suututtaa. Sain jonkun kansalaisaktiivisuuspuuskan ja kirjoitin Amnestylle kysyäkseni, onko Amnesty ottanut tähän ongelmaan vielä kantaa - en ainakaan löytänyt mitään kannanottoa. Raivostuttaa niin paljon se, että lyötyjä lyödään ja ongelmat "ratkaistaan" poistamalla ne näkyvistä. Poissa silmistä, poissa mielestä.
Kodittomia näkyy täällä oikeasti todella paljon, ja eihän sitä mukavaa ole katsoa. Pari päivää sitten kävelin Blaha Lujza Térin metroaseman lähettyviltä puolen yön aikaan - en edes alikäytävästä, vaan katetusta alueesta sen lähellä. Tuon yhden katoksen alle oli kerääntynyt niin paljon ihmisiä huopineen nukkumaan, että olisin voinut kuvitella olevani partioleirin puolimaajoukkueteltassa. Kamina ja partiolaulut vain puuttuivat. Tuntui, että katoksessa oli lämpimämpääkin - ehkä se johtui yhteen kerääntyneiden ihmisten lämmöstä.
Nuo ihmiset eivät ole kerjäläisiä, suurin osa ei pyydä rahaa tai lähesty muutenkaan ohikulkijoita mitenkään. Yhdenkään en ole nähnyt käyttäytyvän aggressiivisesti tai hyökkäävästi, enkä ole nähnyt heidän olevan erityisen humalassakaan. Ihmiset menettävät kotejaan erilaisista syistä - avioerot, työttömyys, asuntovelat... periaatteessa kuka tahansa saattaa pudota kelkasta. On järkyttävää, että hallitus on oikein ottanut asiakseen ajaa näitä ihmisiä vielä pahempaan ahdinkoon.
...
Sitten rauhaa:
Tänään olin aamulla aikeissa mennä zumbailemaan ennen töitä. Kävelin liikuntakeskukseen sisään ja tajusin, ettei minulla ole lompakkoa mukana. Käännyin siis takaisin ja päätin tehdä pienen kävelyretken zumbailun sijaan. Aurinko paistoi, ilma oli syksyisen viileä niin että ensimmäistä kertaa kaipasin tosissani pipoa, nostin hupun päähän ja näytin vähän spurgulta. Suuntasin syvemmälle pahamaineiselle 8th districtille Práter-katua pitkin. Se tuntui jotenkin ystävälliseltä kadulta, koska "přátele" on "ystävät" tsekiksi. Ei varmaan mitään sinne päinkään unkariksi, mutta silti.
Rappeutuvia taloja, luodinreikiä rappauksessa - jälkiä sotavuosilta tai vuoden 1956 vallankumouksesta varmaan. Tyhjiä, ruohottuneita parkkipaikkoja siinä, missä on ennen seissyt talo (niitä näkee täällä paljon). Pulu kurkistelee rauniotalon ikkunasta. Kun kävelen pidemmälle, lähiökerrostaloja, samaa arkkitehtuuria kuin Suomessa, vähän likaisempia vain. Roskis käännetty ympäri kadulle. Muistan, kuinka palattuani Tsekistä Suomen kaupungit tuntuivat jotenkin ylikliinisiltä ja teennäisen sliipatuilta. Täkäläisten mielestähän Suomi on unelmamaa muun muassa juuri puhtauden takia.
Ja katuun oli spray-maalattu useampaan otteeseen lause: "Who will you make peace with today?"
Se oli jotenkin pysäyttävä lause.
Who will you make peace with today?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mietit?