The Giant Beer Bottle Opener

No niin, hyvät ystävät. Olen laskeutunut arjen harmauteen, eikä minulla ole teille enää mitään erityisen jännittävää tai eksoottista, mistä kirjoittaa. Tai no, sanotaanko näin, että asioita tapahtuu koko ajan lisää ja lisää eikä niistä voi kirjoittaa kaikista kuitenkaan. Ei ehdi, varsinkaan jos uppoudun kirjoittamaan yhdestä asiasta aina sivun verran. No, koska haluan kuitenkin pitää bloginkirjoituskynnykseni matalana, kirjoitan nyt teille vähemmän jännittävästä asiasta, nimittäin Gradunteosta. Se on ollut tämän viikon hittijuttu.

Olen nimittäin alkanut pitää aamuisin Gradutuokioita. Armas Graduohjaajani kun neuvoi, että kannattaa pyrkiä tekemään Gradun kanssa joka arkipäivä jotakin vaikka edes 15 minuuttia, koska ”yksi Gradupäivä viikossa” -taktiikalla uudelleenkäynnistelyyn menee helposti puolet siitä ainokaisesta päivästä. Olen kokeillut tätä jokapäiväisyys-tekniikkaa tämän viikon ajan, ja tässä vaiheessa kokeiluvaihetta olen jo todennut, että se piru vieköön toimii. Minulle on kehittynyt mukava päivärutiini: herään kahdeksan jälkeen (tämäkin on mahtava puoli kämppiksissäni: menevät mokomat aina aikaisin nukkumaan ja heräävät aikaisin, joten minunkaan ei tule liikaa riekuttua. On paljon mukavampaa herätä, kun keittiöstä kuuluu jo pientä kolistelua ja saa hetken tuntea torkutuksesta mielihyvää: hähää, minäpäs nukun kuitenkin pikkuisen pidempään. Mutta pian alkaa unista mieltä kolkuttaa omatunto, joka käskee reipastua niin kuin muutkin kunnialliset ihmiset tässä asunnossa.)

(Tässä välissä Mari tuli esittelemään uusia kiliseviä kenkiään. Vähän niinkuin Irlannissa se Annukan au pair -perheen pikkutyttö (nimi oli joku Sorsa), jonka kengät sanoivat skviik skviik joka askeleella. Nyt emme hukkaa pikku suklaamuikkariamme, mikä helpotus!)

… siis herään kahdeksan jälkeen, syön aamupalan ja vähän yhdeksän jälkeen istahdan vähäksi aikaa Gradun pariin. Puuhailen siinä ikään kuin vahingossa puolisen tuntia, sitten kyllästyn ja käyn suihkussa tai meikkaan ja sitten saatan vielä istahtaa koneelle vielä hetkiseksi lisää. En välttämättä saa hurjan paljon aikaiseksi, mutta kuitenkin Gradu pysyy tuoreena mielessä ja voin oikeasti jatkaa seuraavana aamuna siitä mihin edellisenä jäin. Pikkuhiljaa minulle alkaa myös kehittyä idea siitä, mitä tästä mystisestä Gradustani ehkä olisi todella tulossa. Koska pelkkä sana GRADU ei oikeastaan tuo mieleen muuta kuin valtavan, kivisen monumentin, jota kohti voit kävellä kilometritolkulla pääsemättä kuitenkaan yhtään sen lähemmäs. Itse asiassa GRADUhan on tismalleen kuin se Gellért-kukkulan korkeimmalla kohdalla jotakin rehua taivaisiin ojentava vapaudenpatsas, jota unkarilaiset kutsuvat kuulemma jättimäiseksi kaljapullonavaajaksi. Voiko sen parempaa vertauskuvaa ollakaan!

GRADU = The Giant Beer Bottle Opener!

Tämän kunniaksi etsin teille tuosta patsaasta kuvan netistä, tämä löytyi osoitteesta http://digitalcosmonaut.com/2012/5-dos-and-donts-budapest/. Omaa valokuvaa kun minulla ei siitä ole, koska monumentti on niin tavoittamaton, ettemme ole päässeet vielä lähietäisyydelle, ja lisäksi kamerani on vasta tekemässä vaarallista matkaa postinkuljetusteitse Suomesta Unkariin. Toivottakaamme sille turvallista matkaa.